Suurennettu kuva

Luman blogi

Kirjoituksia tekoälystä, markkinoinnista ja luovuudesta

Yhteistyöstä markkinoinnin kumppanuudeksi

Markkinointikumppanuus antaa sinulle aikaa. Sinun ei tarvitse käyttää enää markkinointiin yhtä paljoa resursseja kuin ennen, jolloin työpanoksesi jää käytettäväksi muihin toimiin. Kumppanisi tarjoaa lisää ammattikäsiä markkinointitoimiesi tekemiseen, jolloin osaaminen asiasi ympärillä kasvaa. Myös ideointiin käytettävä aika siirtyy kumppanisi harteille.

Brändäys osa 1: Yrityksen nimeäminen

Suurin osa suomalaisista yrityksistä on mikro- tai pienyrityksiä. Tämän vuoksi niitä perustetaan myös eniten. Intoa puhkuva tuore yrittäjä ei aina välttämättä osaa suunnitella yrityksen perustamisen vaiheita kättä pidemmälle. Yrityksen nimeä ei pidä valita hätiköiden. Nimi-ideoihin on hyvä kysyä mielipidettä lähipiiriltä, tutuilta ja kollegoilta. Luoville ratkaisuille kannattaa antaa aikaa mehustua. Mistä sitten yrityksen nimeä voisi lähteä ammentamaan?

Google Ads -huipputarjous uusille asiakkaille

Google Partner -toimistona voimme tarjota uusille Google Ads -asiakkaillemme merkittävän edun, joka on yhteisarvoltaan 600,00 euroa. Etu koostuu 400,00 euron mainosbudjetista sekä 200,00 € arvoisesta aloituspaketista. Google Ads -hakusanamainonta on todella tehokas tapa saada verkkosivuille laadukkaita kävijöitä, sillä mainoksia voidaan näyttää juuri silloin kun käyttäjät etsivät kyseistä tietoa Googlesta. Tarjouskampanja on voimassa maaliskuun 2022 loppuun saakka.

Valoa digitaaliseen maailmaan – esittelyssä uudistunut Luma

Vuosi 2021 on ollut Lumalla kehityksen aikaa. Edellisen vuoden pandemiatilanne pakotti meidät uudistumaan liiketoiminnan useilla osa-alueilla, ja kehityspyörät lähtivät pyörimään suunniteltua laajemmin.