Disneyn perintö modernissa animaatiossa – Osa 1

Disneyn vaikutus animoituun mediaan on valtava. Ei ole liioiteltua väittää, että kaiken länsimaisen animaation pohjana toimivat 12 periaatetta, jotka Disneyn studion animaattorit ovat luoneet. Vaikka säännöt ovat kehittyneet 1930-luvulla Lumikki-elokuvan tarpeisiin, ovat Disneyn periaatteet täysin toimivia myös kokonaan digitaalisesti valmistettujen animaatioiden aikana. Mainosanimaatioiden valmistuksessa ei välttämättä tarvitse noudattaa kaikkia – tai mitään – Disney-animaatioiden periaatteista, […]
Kehitä verkkosivuja Google Search Consolella

Aiemmissa blogeissani olen esitellyt Googlen digimarkkinoinnin palveluja, kuten Google Ads ja Analytics. Tässä blogissa tutustumme tarkemmin Google Search Consolen perusperiaatteisiin ja hyötyihin. Google Search Console on Googlen maksuton palvelu, jonka avulla on mahdollista ylläpitää ja seurata sivustosi näkyvyyttä Googlen orgaanisissa, eli ilmaisissa hakutuloksissa. Search Consolessa on lisäksi mahdollista suorittaa sivuston vianetsintää. Palvelu on siis kaiken […]
Yritysvideolla mieleenpainuvaa markkinointia

Vaikka sana yritysvideo voikin kuulostaa kuivalta ja vanhanaikaiselta, video markkinoinnin apuna on ehdottomasti moderni ja muodikas juttu. Videoita tehdään nykyisin enemmän kuin koskaan – kuvauskalusto on kehittynyt huimasti ja internetin eri palvelut tarjoavat tehokkaita keinoja jakaa videot oikealle kohderyhmälle. Hyvin tehty video on viihdyttävä katsoa ja kiinnittää huomion saman tien. Sillä voidaan viestiä yrityksen toiminnasta […]
Nopeus on valttia nettisivuissakin

Tämän päivän hektisessä maailmassa tietoa halutaan nopeasti ja helposti. Siksi nettisivujen latausajalla onkin merkitystä – jos sivuston lataaminen kestää odotettua kauemmin, on kävijä jo ehtinyt siirtyä toiselle sivustolle. Nettisivujen nopeuteen vaikuttavat monet eri tekijät, ja osa näistä tekijöistä on mahdollista karsia pois sivuston nopeuden kasvattamiseksi. Tässä blogikirjoituksessa käsitellään seikkoja, jotka hidastavat nettisivuja sekä sitä, kuinka […]
Google & digimarkkinointi

Digitaalisen markkinoinnin, tai lyhyesti digimarkkinoinnin, piiriin kuuluu kaikki sähköisessä muodossa oleva markkinointisisältö, kuten muun muassa verkkosivut, sähköpostimarkkinointi, mobiilimarkkinointi, sosiaalinen media ja hakusanamainonta. Digimarkkinointi on oleellinen osa yrityksen markkinointistrategiaa, ja sen tekemiseen on tarjolla erilaisia palveluita ja sovelluksia. Google tarjoaa laajan kattauksen sekä ilmaisia että maksullisia palveluja oman yrityksen markkinoimiseen. Tässä blogissa esittelen lyhyesti Googlen tarjoamia […]
Instagram-tarinat osana yrityksen markkinointia

Instagram Stories eli Instagram-tarinat ovat lyhyitä, maksimissaan 15 sekunnin videoita tai kuvia, jotka näkyvät Instagram-profiilissa 24 tunnin ajan. Tarinoissa pystytään hyödyntämään koko älypuhelimen näyttöä, mikä antaa esimerkiksi videoille uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuden luovempaan esittämiseen. Tarinat näkyvät kaikille käyttäjille, mutta tietyn tarinan voi myös rajata näkymään vain vaikkapa läheisille ystävilleen. Instagram-tarinat julkaistiin elokuussa 2016 ja sillä […]
Animaatio elävöittää ja selkeyttää mainontaa

Tuotteen tai palvelun käyttötarkoituksen välittäminen mainonnassa saattaa olla yritykselle haastavaa. Silloin on hyvä miettiä, mikä mainonnan työkalu olisi toimivin: painotuote, videotuotanto – vai kenties animaatio? Hyvin suunniteltu animaatio välittää katsojalle tarkan ja kohdennetun viestin. Animaatiota ei välttämättä tarvitse lukea tai kuunnella, vaan se havainnollistaa viestinsä ja tekee siitä helposti ymmärrettävän. Animaation viesti välittyy, vaikka katsoja […]
Google Ads – Display – Videomainostyypit

Googlen videomainokset ovat varmasti kaikille tuttuja: ne ovat mainosvideoita, jotka löytyvät sieltä missä sinä vietät netissä aikaasi. Google Ads Display -videomainokset pyörivät YouTube-videoiden aikana ja videohakutuloksissa sekä muualla Googlen yhteistyökumppaneiden sivustoilla. On selvää, että videomainokset herättävät ihmisten huomion ja kiinnostuksen liikkuvalla kuvalla paremmin kuin tavallinen tekstimainos. Videolla saadaan lyhyessäkin ajassa kerrottua kokonainen tarina, välitettyä kokonainen […]
Google Ads – Display-bannerimainos

Google Display -verkosto on suunniteltu auttamaan sinua löytämään oikeat yleisöt, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Oletkin varmaan usein huomannut nettisivuja selatessasi tai YouTube-videoita katsoessasi eri kokoisia kuvallisia mainoksia? Kyse on usein Google Ads Display- eli bannerimainoksista. Ei olekaan ihme, että näitä mainoksia tuntuu esiintyvän kaikkialla: Google Adsin Display-mainoksia näytetään yli 2 miljoonalla verkkosivustolla ja sadoissa tuhansissa […]
Instagram yrityksen somemarkkinoinnissa

Instagram on somekanava, johon voi jakaa kuvia sekä videoita joko omalle lähipiirille tai ihmisille ympäri maailmaa. Aktiivisia kuukausittaisia käyttäjiä Instagramissa on yli miljardi ja yritysprofiileita yli 25 miljoonaa. Suuren käyttäjämäärän vuoksi Instagram on erinomainen markkinointikanava sekä paikallisille että globaaleille yrityksille. Instagramin käyttö tapahtuu pääsääntöisesti mobiilisovelluksen avulla, mutta sivustolla instagram.com voi hyödyntää Instagramin perustoimintoja, kuten kuvien selailua, […]
