Suurennettu kuva

10 vuotta yrittäjänä – 10 oppia

Mainostoimisto Luman yrittäjä Hannu Rantakallio

Minulla tulee syksyllä 10 vuotta täyteen yrittäjänä, joten on hyvä aika reflektoida yrittäjätaivalta. Kirjoitin tähän blogiin omat isoimmat kymmenen henkilökohtaista ja konkreettista oppia matkan varrelta. 1. Ole aktiivinen myyjä Kun perustin Luman, niin minulla oli valmiiksi myyntitaustaa, josta oli ehdottomasti hyötyä, etenkin kylmäsoittelussa. Olin järkeillyt myyntistrategiakseni kontaktoida Kauppalehden Menestyjät -listalta yrityksiä, jotka eivät kiinnostaneet keskustan […]

Liidigenerointi tekoälyn avulla

Luma Creativen blogiartikkelin pääkuva, jossa on kannettava tietokone asetettuna tummalle, minimalistiselle taustalle. Kuvitus visualisoi tekoälyn hyödyntämistä liidigenaroinnissa ja tehokasta datan seurantaa Luma Creativen yritysilmeen mukaisesti.

Tekoälypohjainen liidigenerointi sähköpostikontaktoinnilla on nopeasti noussut kustannustehokkaaksi tavaksi kasvattaa liidimäärää ja jopa korvaamaan perinteistä puhelinbuukkausta B2B-kentässä. Käsipelillä sähköpostikontaktointia ei ole mahdollista tehdä siinä laajuudessa, jonka tekoälypohjainen ohjelmisto mahdollistaa. Olemme Lumalla saaneet todella hyviä tuloksia tapaamisten sopimisessa ja arvokasta tietoa kohderyhmämme tulevista hankinnoista tällä menetelmällä. Prospektointia uudella tavalla Tekoälypohjaisella työkalulla voidaan tehdä laadukasta prospektointia, jossa kontakteiksi […]

Proaktiivinen myynti ja inbound-markkinointi tukevat toisiaan

Luma Creativen asiantuntijakuva, jossa mies puhuu puhelimeen mustaa taustaa vasten. Kuva visualisoi aktiivista otetta, proaktiivista myyntityötä ja ammattimaista asiakasviestintää.

Proaktiivisen myynnin ja inbound-markkinoinnin yhdistämisellä saadaan myynnistä monipuolista, jolloin myynnin onnistuminen ei ole kiinni itsestä riippumattomista tekijöistä, kuten tarjouspyyntöjen määrästä. Proaktiivinen myynti voi moninkertaistaa tarjouksien määrää, sekä se kasvattaa yrityksen tunnettuutta ja voi sitä kautta nostaa inboundin määrää – win-win.